Käytiin iltasella treenaamassa tokoa. AVO-luokan liikkeistä kävin
kaikki läpi hyppyä lukuunottamatta. En kuitenkaan ottanut mitään
kisamaisia treenejä enkä kokonaisia liikkeitä vaan kokeilin vain että
kaikki liikkeet onnistuu.
Aloitin kaukoilla. Palkkasin heti eka noususta ja sitten pari
asennonvaihtoa ja palkka. Nämä tuntus sujuvan jo rutiinilla.
Seuraavaksi pitäis saaha vähän lisäintoa niiden voi-kaukojen
treenaamiseen.
Noutoa pari kertaa. Ekalla Niilo lähti hyvin kapulalle, mutta ei
jotenkin saanut sitä heti suuhunsa vaan pyöritti kapulaa nenänsä edessä
ennen kuin palautti sen. Vauhdista sitten toinen heitto, josta hyvä
palautus.
Seuraavaksi otin liikkeestä seisomisen ja maahanmenon. Alkuseuraamisen
jätin väliin, seiso-käsky kun Niilo käveli suunnilleen kontaktissa.
Seisoi hyvin. Kävin kiekan koiran takana. Jatkoin samantien ja
maahan-käsky heti perään. Hyvä pysähdys ja taas mutka koiran takana.
Paikallaoloa. Makasi rauhassa, ei vinkumista. Vähän alkoi pää pyöriä,
kun oli hetken maannut. Pääasia kuitenkin, että pysyi hiljaa!
Seuraamisen askeleita vähän joka suuntaan. En palkannut
kenguruloikista. Niilollahan on taipumus sivulletullessa pompata metri
ylöspäinkin. Sitten seuraamista. Viime aikoina olen kiinnittänyt
huomiota siihen, että kontakti pysyy liikkeellelähtiessäkin. Nyt
huomasi jo eron entiseen ja eka askeleissakin Niilo pysyi kontaktissa.
Tähän olen nyt tyytyväinen.
Luoksetulon pysäytystä lopuksi. Koira pysähtyi, mutta ei ollut aivan
niin napakka pysähdys kuin toivoisin. Pääasia kuitenkin, että pysähtyi..
Ilma oli aika lämmin vielä illallakin ja se kyllä näkyi koiran
jaksamisessa. Loppua kohti alkoi kieli roikkua, varsinkin kun palkkasin
niin monessa liikkeessä pallolla. Kivat treenit kuitenkin.
keskiviikko, 23. toukokuu 2007
Kommentit