Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.03.2007 - 22:59

Töiden jälkeen kävin mutkan kentällä Niilon kans. Oli pakko käydä vielä sitä hyppyä hiomassa ennen kisoja.. Enpä mää sitä paljon kummenemaan saanut, mutta tänään Niilo ei istunut niin likelle estettä kuin eilen. Otin sitten pelkkiä paluuhyppyjä, niin että laitoin koiran esteen eteen istumaan ja kiersin itse toiselle puolelle ja hyppäytin koiran eteeni. Kisoissa sitten näkee miten käy vai käykö mitenkään..

Otin myös kaukot kisamaisesti, mutta paljon pitemmällä matkalla. Ne meni hyvin. Sitten seuraamista ilman palkkaa; aivan tosi nättiä seuraamista. Menis näin kokeessakin niin pisteet kyllä lähentelis kymppiä! Liikkeestä maahan ja seiso, molemmat onnistuivat. Sitten nouto. Niilo haki kapulan hienosti, mutta tuli aivan vinoon eteen istumaan. En tiedä mistä se nyt sen sai päähänsä, kun tuo eteenistuminen on sillä aina sujunut hienosti. Kun sitten aloin jankkaan eteentuloa, se alkoi tarjota suoraan sivulle siirtymistä, mitä ei olla koskaan sillä otettu.. Voi voi, kaikkea se keksii. Pitää nyt loppuviikolla ottaa kotosalla tuota eteen istumista paljon palkan kans..

Luoksetulo otettiin vielä pallopalkalla. Hyvä pysähdys. En kyllä yhtään tiedä, miten tuon luoksetulon kans käy kisoissa, kun ei se pallo sitten lennäkään.. No, sittenhän nähdään.

Nyt ois loppuviikko tarkoitus pitää vaan tosi hauskoja treenejä. Torstaille on sovittu vielä kimppatreenit. Jos siellä sais paikallaoloharjoitusta ja siinä kai se sitten ois.

Anna & Lettu kirjoitti 29.03.2007 - 00:29
Moi! Meillä oli Letun kanssa yhdessä vaiheessa ongelmana myös tuo hurjan lähelle estettä istuminen, ja siihen auttoi se että aloin lähettää koiraa hypylle kauempaa. Silloin se loikkasi ilmavamman menohypyn eikä sitten kääntyessään tullut ihan niin lähelle estettä. Tein myös aika paljon pelkkiä menohyppytreenejä niin että palkkasin heittämällä pallon kun koira oli hypyn päällä.
Kaisa kirjoitti 29.03.2007 - 10:20
Kiitos vinkistä! Pitääpä kokeilla meidänkin sitten kun ei oo kisat ihan näin lähellä.. Harmi vaan kun ei oo omaa estettä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code