Kylläpä tuntui kirpakalta ilma, kun oli kymmenisen astetta pakkasta. Sitä on jo niin pitkään tottunut kulkemaan toppavaatteet päällä plussakelillä, että kylmä meinas alussa tulla. Ei sen kyllä mun mielestä tuon kovempi tuon pakkasen tarttis ollakaan.
Torstaina käytiin Jonin kans leikkikentällä sillä aikaa kun Veeti oli muskarissa. Olin jo valmiiksi suunnitellut mitä treenaisin Nikken kans samalla kun Joni roikkuu telineissä. Eipä mennyt meidän reissu oikein putkeen. Koko leikkikenttä oli aivan peilijäässä ja pimeänä. Ei siellä nähnyt mitään ihme treenejä pitää. Pojanhan oli kuitenkin telineisiin päästävä, kun kerta olin luvannut. Otin sitten vain vähän paikallaoloa ja seuraamista. Ne meni kyllä ihan hyvin.
Pois lähtiessä lupasin Jonin vielä kerran laskea liukumäestä ja jotenkin se pyörähti mäkeä laskiessä niin, että olkapää lähti sijoiltaan.. Ei muuta kuin illaksi terveyskeskukseen istumaan. Onneksi ei käynyt pahemmin.
Perjantai kuluikin sitten kotosalla. Kävin tuossa pihalla vähän Nikkeä treenaamassa. Otin luoksetuloa, se meni taas vaihteeksi tosi hyvin! Vauhtia riitti ja hyvin koira pysähtyi käskystä. Ihme liike. Onkohan se aina yhtä arpapeliä onnistuuko vai ei. Pitää nyt miettiä mitä itse tekee erilailla eri kerroilla.
Sitten harjoiteltiin noutoa parin heiton verran ohjatun noudon kapulalla. Palkaksi heitin aina narulelun. Tosi nopeasti Niilo otti kapulan suuhun ja palautti. Nyt pitäis taas vähitellen siirtyä painavampaan kapulaan ja sitten pitäis treenata tiukempaa otetta.