Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.11.2006 - 17:08
Käytiin Käpälämäessä taas. Tällä kertaa otettiin vain vähän seuraamista makkarapalkalla; vielä niin että makkarat oli koko ajan vasemmassa kädessä. Niilo ei kuitenkaan saanut nenä kädessä kulkea, vaan käveltiin ihan normaalisti ja palkan sai oikeassa paikassa seuraamisesta. Yllättävän hyvin meni. Neliötä kierrettiin molempiin suuntiin. Aluksi Nikke innostui tötteröistä vähän liikaa ja luuli, että harjoitellaan merkkiä. Eihän sen kans tämmöstä seuraamista olekaan ennen treenattu. Lopuksi palkkana räsy.

Pitkästä aikaa otin myös eteenmenoa. Pallo vietiin yhdessä kentän takalaitaan. Niilo lähti kuin ammus. Otettiin kolme toistoa ilman maahanmenoa. Tätä pitäisi treenata paljon. Niilohan ei lähde suoraan, jos ei näe palloa.. Lopuksi palloleikkiä.

Hieno treeni. Tästä on hyvä taas jatkaa.

Miten se onkin tuo koulutus teoriassa niin älyttömän helppoa. Käytäntö onkin sitten ihan toinen juttu. Siinä on liikaa muuttuvia tekijöitä. Mielialat, häiriöt yms. Sen vuoksihan niitä sellaisia koiria joista olis vaikka mihin, mutta kun ei ehdi kisata, on niin paljon. Kyllähän Niilostakin on vaikka mihin, omistaja vaan pistää kapuloita rattaisiin :-)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code