Lunta/räntää tuli taivaalta ja ilma oli mitä mainioin koiranilma..Pyörähdettiin Niilon kans Heikkisen Pirjon tokokurssilla. Lastenhoito-ongelmien vuoksi ei ehditty olla mukana kuin puoli päivää, mutta monia hyviä vinkkejä ehdin silti saada.
Nikken kans harjoteltiin merkille menoa ja hiljaa ja rauhassa paikallaoloa. Merkki alkoi sujua heti ihan hyvin. Lelu laitettiin tötterön taakse ja sitten lähetettiin koira sinne. Nyt vain jatketaan kotona tämän harjoitusta. Paikallamakuussahan Niilon ongelma on vinkuminen. Keväällä sain neuvoksi ihan reilusti vain komentaa koiraa olemaan hiljaa. Välillä paikallaolo sujuikin ihan hyvin, mutta nyt ongelma on vain pahentunut. Niilo pysyy kyllä maassa, mutta on tosi rauhaton ja vinkuu lähes koko ajan. Nyt harjoiteltiin makupala lautasen kanssa. Lautanen koiran nenän eteen ja siihen makupala. Kun koira makaa sievästi ja katso ohjaajaa, sen voi vapauttaa lautaselle. Välillä vapautetaan kaukaa ja välillä läheltä. Sitten makupalalautanen laitettiin koiran taakse. Ja vapautus vain kun koira on rauhallinen ja katsoo ohjaajaa. Tässä on se hyvä puoli, että koira ei aina saa palkkaa ohjaajalta, vaan voi tulla palkituksi myös vaikka ohjaaja on kaukana. Tätä nyt jatketaan ja koitetaan ottaa paikallaoloja monessa eri paikassa. Onneksi on talvi aikaa treenata, ennen ens kesän kisoja..